METSÄSSÄ PYÖRÄILYÄ

Lumien haihduttua puraisi taas pyöräilykärpänen. Vilja-aitasta kaurojen seasta löytyi Aren kiituri, jolla on nyt parin viikon ajan tullut paineltua menemään. Oman Jopon maasto-ominaisuudet on sitä luokkaa, että parempi tyytyä etenemään miesten rungolla varustetulla munamankelilla. Kilometrejä ei ole kertynyt kuin viitisenkymmentä mutta sekin on enemmän kuin ei mitään tälläiselle rapakuntoiselle toimistotyöläiselle.

Oma metsä kullan kallis.

Paikkakunnalta löytyisi myös Vuoden Retkikohteeksi 2015 nimetty pyöräilyreitti suoraan Repoveden kansallispuistoon mutta en ole kokenut vielä tarpeelliseksi kärrätä pyörää toiselle puolelle pitäjää reitin alkuun kun omasta pihastakin voi sukeltaa suoraan luontoelämykseen. Ruuhkaa omalla baanalla on harvoin, ei oikeastaan koskaan. Muistini mukaan ainoastaan kerran on sattunut kohdalle vastaantulevaa liikennettä mutta onneksi se ei ollutkaan lähimetsässä asustava karhu vaan Are metsäkärrin kera.

Metsässä kulkiessa ryhtyy usein miettimään upeiden metsiemme merkitystä suomalaisille. Metsät ovat tärkeimmän luonnonvaramme lisäksi myös henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteitä. Jostain putkahtaa aina metsässä samoillessa mieleen Jorma Etton runo Suomalainen on sellainen. "Metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat", mieltä nostattava kuvaus suomalaisesta metsäluonnosta. Runo myös jatkuu oikein kuvaavasti kun polkee ylämäkeen metsäkoneen jättämiä raiteita ja koittaa pysyä tahdissa: "tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy".