SATEEN JÄLKEEN TULEE

Sateen jälkeen tulee aina, hmm, sateenkaari? Ei se sanonta ihan niin kuitenkaan tainnut mennä. Tarinat kuitenkin kertovat, että  sateenkaaren päästä löytyy aarre. Meillä se näyttäisi olevan hyvin itämään lähtenyttä Harbinger ohraa. Joskus puhutaan myös valtavasta kulta-aarteesta. Kyllä tästäkin joskus toivottavasti tulee kullankeltaista, ihanan maltaista juotavaa, joka helposti liikaa nautittuna muuttaa kertojansa tarinat tarunhohtoisiksi.

Kevät oli ensin sateen täyttämä mutta onneksi tuli myös jakso poutaa. Kylvötyöt saatiin tilalla tämän kevään osalta päätökseen viikonloppuna ja nyt odotellaan millaista kasvustoa maan uumenista alkaa nousta. Mielenkiintoa pitää yllä etenkin tänä vuonna uutena lajina kokeiluun otettu rypsi. Miesmuistiin ei lähialueilla ole kukaan öljykasveja kasvattanut, joten vertailukohtaa on vaikea hakea. Toivoa kuitenkin vielä on, sillä pieniä rypsinalkuja on havainnoitu jo vallan paljon. Tämän illan sateenkaarta edeltänyt vesisade toivottavasti antaa lisää puhtia kasvien kasvuun.

Viljelijän ammatti on siitä raadollista, että aina ollaan sään armoilla. Korvaamaton apu tilanteissa, joissa sateet ja poudat tulisi tietää muutaman tunnin tarkkuudella, on ollut oma sääasema. Tilan oma sääasema raksuttaa dataa 24/7 kasvihuoneen nurkalla. Tuulimittari pyörii puolestaan asuinrakennuksen harjanteella. Voit tutustua asemaan, tämän hetkiseen säätilaan ja ennustuksiin tarkemmin täällä.

KORVASIENIÄ

Kaikki lähti halusta löytää Arelle korvasieniä. Metsästä löytyi puolikas sankollinen mutta kohta myös kaksi lisää, joten ylimääräiset päätettin laittaa myyntiin paikkakunnan Facebook-kirppikselle. Ostohaluja tuntui olevan enemmänkin, joten lopulta tuli keräiltyä yhteensä kuusi tai seitsemän sankollista. Liekö ollut hinnoittelu liian höveli vai onko tosiaan niin, että kaikkialta ei sieniä löydy? Tilan kulmilla tuntuu ainakin, että sienivuosi on ollut antoisa.

Eräs asiakas pyysi lauantaina keräämään vielä yhden sankollisen tai oikeastaan niin monta kuin vain jaksaisin kerätä. Anopin kanssa hypättiin sunnuntain ratoksi autoon ja päätettiin laajentaa sienireviiriä naapurikylään. Jackpot! Tuloksena 11 sankollista korvasieniä.

Sienien kerääminen on siitä antoisaa, että sankko täyttyy niistä yleensä hyvin nopeasti. Sienien myynnistä saatu tulo on verovapaata, joten mikä sen parempi tapa tienata hieman taskurahoja. Miinuksena ainoastaan sienisadon siivoaminen joka on aina yhtä tylsää puuhaa.

Sienien paljous huvitti kyllä itseäkin. Ei niitä voinut metsäänkään jättää! Auton syövereistä kaivettiin kaikki mahdolliset muovipussit ja pahvilaatikot, että sato saatiin kuljetettua kotiin. Sienihuuruissa naureskellen ajeltiin parin tunnin sienestämisen jälkeen kotiin ja pohdittiin olikohan tässä taas mitään järkeä.

PELTOTYÖT 2015, NYT!

Kauden 2015 peltotyöt päästiin vihdoin tällä viikolla aloittamaan. On sitä jo odotettukin! Sateisten päivien välissä piti päivän verran poutaa, jolloin Are ryntäsi peltojen kimppuun. Pihapiirissä olevat pellot ehdittiin juuri muokkaamaan ennen kuin vesipisaroita jälleen alkoi tippumaan; jälleen kevät joka ei pahemmin maajussia suosi! 

Nyt odotellaan jälleen poutaa, jotta jyviä päästäisiin jemmaamaan. Kovin monta eri työvaihetta on jo takana ja vielä enemmän edessä ennen kuin vilja on syksyllä puitu ja paketissa. Siitä aiheesta onkin lähiaikoina tulossa aivan omaa tarinaa. Ei nimittäin moni uskoisi kuinka monta työvaihetta jo tuottaja tekee, että esimerkiksi vehnäjauhopussi (tai meidän tapauksessa mallasohran viljelijöinä olutpullo) saadaan kaupanhyllylle.

Viherpeukalot

Kaikki multapeukalot varmaan tietää tunteen kun keväällä aurinko alkaa porottaa ja postilaatikkoon kolahtaa ensimmäiset puutarhamyymälöiden esitteet. Näitä esitteitä on tullut taas tänä keväänä antaumuksella tutkittua ja haaveiltua pihan uudistamisesta. Tilan piha myllättiin lopullisesti ympäri viime kesänä kun paskapyttyremontti eli jätevesijärjestelmän uusiminen pakotti kaivamaan uuden putkiston, kaivot ja imeytyskentän pihapiiriin. Imeytyskenttä lohkaisi ohrapellosta osion, jonka päälle ei ole enää jatkossa asiaa järeämmällä kalustolla. Syntyi idea omasta vattutarhasta, jota ei tarvitse traktorivoimin hoitaa.

Puolen tunnin ajomatkan päässä tilalta sijaitsee yksi Suomen suurimmista puutarhamyymälöistä, Viherpeukalot. Lauantai-iltapäivän ratoksi hyppäsimme autoon ja lähdimme tutustumaan tarjontaan.

Ja voi pojat! Piha-alue oli täynnä erilaisia taimia ja sisäpuoli jo tässä vaiheessa kevättä oikeassa kukkaloistossa. Tämä multapeukalo ei taaskaan kokenus pettymystä. Äitienpäivää juhlistaen tarjolla oli kukkaostosten lomassa pullakahveet ja jenkkaa paikallisen hanuriorkesterin tahdittamana.

Haussa oli enimmäkseen havukasveja paskapyttyä peittämään sekä vadelmantaimia. Muutama heräteostoskin tuli tehtyä ja kassiin tarttui mukaan mustien kirsikkatomaattien taimi sekä keltainen paprika, joka lupasi runsasta satoa myös ruukussa viljeltynä. Kasvihuone saa näistä mukavasti täytettä vaikka tuntuu, että taimien kasvatus on jälleen kerran lähtenyt tänä keväänä vähän lapasesta.

Peräkontti notkollaan suuntasimme lopulta ostosten kanssa kotiin. Maurin makeat vadelmat ja kääpiöhavut odottavat nyt istuttamista. Tuskallisinta on tieto siitä, että maukkaita vattuja tulee vasta toisella kasvukaudella. Vielä ei siis päästä herkuttelemaan.

METSÄSSÄ PYÖRÄILYÄ

Lumien haihduttua puraisi taas pyöräilykärpänen. Vilja-aitasta kaurojen seasta löytyi Aren kiituri, jolla on nyt parin viikon ajan tullut paineltua menemään. Oman Jopon maasto-ominaisuudet on sitä luokkaa, että parempi tyytyä etenemään miesten rungolla varustetulla munamankelilla. Kilometrejä ei ole kertynyt kuin viitisenkymmentä mutta sekin on enemmän kuin ei mitään tälläiselle rapakuntoiselle toimistotyöläiselle.

Oma metsä kullan kallis.

Paikkakunnalta löytyisi myös Vuoden Retkikohteeksi 2015 nimetty pyöräilyreitti suoraan Repoveden kansallispuistoon mutta en ole kokenut vielä tarpeelliseksi kärrätä pyörää toiselle puolelle pitäjää reitin alkuun kun omasta pihastakin voi sukeltaa suoraan luontoelämykseen. Ruuhkaa omalla baanalla on harvoin, ei oikeastaan koskaan. Muistini mukaan ainoastaan kerran on sattunut kohdalle vastaantulevaa liikennettä mutta onneksi se ei ollutkaan lähimetsässä asustava karhu vaan Are metsäkärrin kera.

Metsässä kulkiessa ryhtyy usein miettimään upeiden metsiemme merkitystä suomalaisille. Metsät ovat tärkeimmän luonnonvaramme lisäksi myös henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteitä. Jostain putkahtaa aina metsässä samoillessa mieleen Jorma Etton runo Suomalainen on sellainen. "Metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat", mieltä nostattava kuvaus suomalaisesta metsäluonnosta. Runo myös jatkuu oikein kuvaavasti kun polkee ylämäkeen metsäkoneen jättämiä raiteita ja koittaa pysyä tahdissa: "tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy".

UUSI TULEMINEN

Maajussi ja morsian ovat viettäneet hiljaiseloa talven ajan. Harkinnassa on ollut jo täysi hiljentyminen mutta lukijoiden pyynnöstä ja innostuksen herättyä kevään myötä koittaa nyt uusi tuleminen. Talvi eteni maalla omalla painollaan. Maalla asuminen mielletään usein leppoisaksi downshiftaamiseksi, elämän kohtuullistamiseksi. Kaupungin kiireessä haaveillaan muutosta maalle, jossa voi höllätä ja elää hyvää elämää. Tuntuu, että ainakin meillä tämä megatrendi on talven aikana muuttunut päinvastaiseksi ja elämä onkin pelkkää upshiftausta, enemmän ja nopeammin!

Mitä täällä maalla sitten tehdään talven aikana? Ire käy päivätöissä tilan ulkopuolella ja opiskelee töiden ohella y-kirjainta lisää tutkintonimikkeeseen. Hyvällä tuurilla joulun aikaan ollaan siis maisteristason tuottajia. Alana on kyllä tällä kertaa kulttuuri- eikä maataloustuottaja. Intohimoinen suhtautuminen vaikuttamiseen pitää myös ilta-aikaan kiireisenä. Kyseessä ei ole kuitenkaan korvien puhdistuskerho kuten nimestä voisi päätellä vaan erilaiset vaikuttamisen paikat luottamushenkilönä kunta- ja yhdistyssektorilla.

Kaiken järjen mukaan Aren työ painottuu kesäaikaan vilja- ja metsätilan isäntänä. Talvella tuppaa kuitenkin olemaan kiirettä lumiurakoinnin, loskanpoiston, metsätöiden ja koneiden huollon/korjauksen saralla. Kaikenlaista muutakin touhua riittää, ei tule edes ajatelleeksi. Kodin keskuslämmitys on puupolttoinen, joten kovemmilla kylmillä kotimiestä tarvitaan heittämään pökköä pesään parikin kertaa päivässä. Materia maaseudulla on myöskin kertakäyttöistä kestävämpää ja tuntuu, että aina on jonkin osan ehjäämisprojekti menossa.

Kodista puheenollen tämä nykyinen kotirakennus täyttää syksyllä kunnialliset 50 vuotta. Vuosien saatossa lähes kaikki lattiasta kattoon on tullut kuitenkin uusittua. Makuukammarien remontti olisi vielä edessä mutta alla on näkyvissä syy, joka lykkää remontti-investointia jälleen eteenpäin:

Tilan hyvin palvellut Case-traktori alkoi olla jo levis -merkkinen, joten oli aika vaihtaa uudempaan. Syksyn pimeillä pihaan ilmestyi punainen paholainen, Made in Finland. Aren mielestä traktoriin sijoittaminen oli tärkeämpää kuin kammareiden seinien maalaaminen emäntää miellyttävällä värillä. Ja tottahan työvälineet tulee olla kunnossa, ei se leipä muuten pöytään tule. Kunnossa ne pysyikin aluksi jopa parin päivän ajan. Sen jälkeen Valtra ei inahtanutkaan. Pientä huoltoa päävirtakytkimeen ja sittemmin yhteinen taival on jo kulkenut paremmin.

Jatkossa on tarkoitus taas kirjoitella tänne tasaisen epäsäännöllisesti omasta tilasta, kiinnostuksenkohteista ja maaseudun elämänmenosta. Jos blogissa on ollut hiljaista niin hiljaisuus on hiipinyt myös kommenttiboksiin. Haastan siis teidät kaikki lukijat jättämään kommentteja ja postausideoita, jotta saadaan tehtyä tästä kunnon vuorovaikutteinen kokonaisuus.

Huomasitteko muuten jo blogin uuden ulkoasun? Mannekiiniksi on päässyt kukko Piiparinen, joka viime syksynä koki karumman kohtalon kaulan katkaisun myötä, rauha hänen muistolleen. Jos oli kukko pahaluonteinen niin kosti varmaan vielä tuonelan porttienkin takaa, sen verran sitkeää lihaa oli!

Pari kuukautta myöhemmin..

On sadonkorjuun aika. Siispä bloginkin on aika palata kesälomalta jälleen töihin. Viljelyn kannalta kesä oli haastava. Ensin oli kylmää ja sateista. Sitten seurasi liian pitkä kuivakausi ja kun Sampo piti päästää paastolta herkuttelemaan ohrapelloille iski sateet jälleen kerran. Viljavaraston lattialle kertyi kuitenkin kohtalainen kasa mallasohraa, Harbingeria. Epäselvää vielä kuitenkin on löytääkö se tiensä lopulta tuopposten vai leipien raaka-aineeksi vai popsiiko eläinkaverit sen parempiin suihin. 

Kun Are on keskittynyt viljojen kasvatukseen, on Irellä ollut jälleen pystyssä perinteinen kurpitsa ja maissiviljelmä. Tämän kesän säät eivät olleet maissin kasvatuksenkaan puolella mutta kurpitsan tuntuvat tykkävän. Kohta hukutaan jälleen kurpitsapikkelsiin, soseeseen, piirakkoihin ja keittoihin kun möllykät nostetaan maasta. Saldoksi taitaa tulla reilu kymmenisen jättimäistä, keltaista kurpitsaa, huh!

Kasvimaalla parhaitan näyttäisi menestyvän lehtikaali, jota naapuri tuuppasi meillekin kasvamaan. Ensin oli hieman ongelmia mihin kyseistä kasvia voisi hyödyntää mutta kokeilujen lopputuloksena ainakin lehtikaalisipsit, lehtikaalipannu sekä lehtikaalimuhennos ovat ihan käyttökelpoista tavaraa. Käyttökelpoisia reseptejä otetaan kuitenkin vielä vastaan.

Syyskuun alku on mennyt flunssaisissa merkeissä. Ensin nuha, kuume ja flunssatauti iski Areen ja nyt myös Ireä on alkanut uhkaavasti kolottaa ja paleltaa. Kiireisen kesän jälkeen on kuitenkin mukava hengähtää ja keskittyä sohvan pohjalla loikoilemiseen.